perjantai 24. marraskuuta 2017

Koppihoidosta

Eipä me hirmuisesti olla vielä päästy tekemään yhtään mitään kaikkien onnettomuuksien ja ongelmien vuoksi. Kuitenkin irtopalaleikkauksen aikana tuli paljon touhuttua Ainon kanssa vaan karsinassa, siedätettyä klippaskoneelle ja harjailtua sieltä täältä, että oppii kosketukselle. Aino kyllä oli jo tullessa niin paljon käsitelty, ettei hetkahtanut mistään. Pikkutrimmerin antoi surrata leuan alla ja korvien lähellä aivan hyvin, etujalat leikattiin eikä ongelmaa. Tähän Ainon onkin kyllä syytä tottua. Inhoan hevosella ylimääräisiä karvoja korvissa, leuan alla, jaloissa ja vähän joka puolella ja haluan että oma hevoseni on tosi sliipattu. Joten aikuisena tämä poni on nututettu korvia myöden ja pumpuloitu yöksi karsinaan.

Itsellä on monen vuoden tausta ravipuolelta ja mun mielestä on tärkeää, että varsat opetetaan jo aikaisin tekemään töitä, jotta osaavat käyttäytyä vanhempana ja ovat rohkeita.

Aino sai jo koppihoidossa suuhunsa perus nivelkuolaimen ja totutteli siihen useampana päivänä. Koppihoidon ja laidunloman (kaikki se pari viikkoa) jälkeen, syyskuun alussa, Aino pääsi kokeilemaan siloja selkään ja ohjasajoa takaa, tarkoituksena laittaa kärryt jossain vaiheessa myös perään. Ensimmäiset kerrat sujui tosi hienosti. Kahden taluttajan turvin Aino käyttäytyi oikein mallikkaasti vaikka pää tuntui iheuttavan ongelmia ekoilla kerroilla. Hilutti päättän niin ettei ohjasotteet kyllä mennyt millään tasolla läpi. Siksi päädyttiin laittamaan leukalenkillinen sekki, joka hillitsi pään viskomista jonkin verran. Kahden viikon aikana ajettiin takaa seitsemän kertaa. Ohjat tajus kyllä mitä niillä takoitetaan ja oma luonnekin tuli loppuakohden esille, kun protestoi hyppimällä ja muutaman kerran potkimalla eteenpäin menoa. Kuitenkin suhteellisen rauhallinen.
Ja liikkuminen tosiaan olikin ihan suotavaa vaikka se vasen takanen oli nyrjärhtänyt laitumella, eikä Ainon takaa-ajot ollut kuin sen mittaisia että talli käytiin kävelemässä ympäri ja välillä maneesissa tai kentällä.

Syyskuun lopussa käytiin näyttämässä vasen takanen ell Mari Vettenrannalla, joka määräsi kahden kuukauden lepoon. Tarkoittaen, että saa tarhata vapaasti ja ajaa pikkulenkkejä edelleen takaa yms, mutta rauhassa ja hyppäämistä vältettävä. Kerran ajettiin tämän jälkeen takaa, mutta se meni niin pöllöilyksi, että päätin seuraavan ajokerran olevan vasta kun ollaan saatu terveen paperit käteen.

Harjoitteut sairasloman aikana jäi siis aika pieneksi. Maneesissa on käyty pariin otteeseen esittämässä korkean luokan passagea, josta Ainoa ei ole voinut muuta kuin kehua. :D
Meidän tallilla on siis maneesi vapaasti käytössä. Tallilla ei ole ratsastuskoulutoimintaa, mutta sitäkin innokkaampia valmentautujia meillä siellä on. Siksi tehään maneesivarauksia, mikäli haluamme olla maneesissa treenamassa ilman häiriötekijöitä. Varasin Ainolle huomiseksi maneesin :D Meillä on aikaa olla maneesissa huomenna puoli tuntia jumppaamassa. Meinaan laittaa suitset päähän ja silat selkään. Tarkoituksena nyt vain "kävellä" ja työskennellä rauhassa jotain pientä. Tiedän että se menee myös pöllöilyksi ja Aino haluaisi purkaa energiaansa juoksemalla villinä ja vapaana, mutta jospa vain liinan päässä vähän höyryjä veks. ihanaa kun ei joka askelta tarvitse pelätä....


Ainon virallinen omistaja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti