sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Irtona ja liinassa

Hienosti on pyörähtänyt vuosi 2018 käyntiin. Aino kasvaa ja vankistuu..
Aino on noin 10-15cm takakorkea. Karva on kiiltävä ja muutenkin näyttää kovin hyvinvoivalta. Takapolvet turvottaa aika paljon ja on lämpöiset, mutta ei mitään ontumisen merkkejä. Joten en siis ole ollut (vieläkään) huolissani, koska ajattelen sen johtuvan vain kasvusta. Keväällä, ennen laidunkautta, menään kuitenkin käymään klinikalla vtj:n vuohisnivelen kontrollikuvissa ja voin halutessani sielä asiaa varmistella, jos edelleen turvotus mietityttää. Eipä se olisi huonoa vaikka sen kuvauttais silloin. En sattuneesta syystä luota Evidensian aikanaan ottamiin kuviin.

Ainolla tässä kuvassa jotenkin korostuu toi oikean etujalan kokkapolvisuus. Ei se ihan noin pahalta näytä livenä..

Vuohinen on tosiaan parantunut normaaliksi. Ensimmäisen kerran Aino pääsi tammikuun lopussa irtona juoksemaan maneesiin. Siitä videon pätkää on nähtävissä instagramissa. Meno oli melko villiä, kun tajusi että saa vapaana juosta. Kiinni antamisessa ei ollut mitään ongelmaa, käveli suoraan luo. Sittemmin Aino onkin saanut käydä muutaman kerran viikossa päästelemässä höyryjä pihalle irtona ja ollaan jatkettu maastakäsin työskentelyä tähän päälle ihan vain riimuista.
Siitä oon tosi tyytyväinen, ettei sinne suuhun tarvitse olla koko ajan työntämässä jotain kuolainta, kerkee se niitä myöhemmin riittämiin maiskutella.

Siloja käytiin ulkoiluttamassa maneesissa ja kokeiltiin ohjasajaa pitkästä aikaa. Viimeisin ohjasajokerta taisi olla joskus syksyllä, ennen kuin Aino loukkasi sen vuohisen. Pysähtyminen onnistui tosi hienosti, kääntymiset oli vähän niin ja näin ymmärsikö se mitä siltä pyydettiin, mutta hirmuisesti sai kehuja kuitenkin yrityksestä.


Ympyrällä alkeita ollaan harjoiteltu ja lähtee nyt pyynnöstä "RA-VI" ravaamaan ja "kääääyntiiiin" tulee takas alas. Laukkaa ei olla vielä ympyrällä harjoiteltu, se sitten joskus aikanaan.

Sain vanhan kengittäjänkin tulemaan käymään vuolemassa Ainon kaviot viime viikolla. Ei Aino saanut kovin paljon kehuja tästä nykyisestä balanssista.  Nyt kuitenkin kaviot oikein sievät ja tarkoituksena olisi viimeistään lumien sulaessa saada kengät alle, ympäriinsä. Takakavioissa ei ole hirveän paljoa materiaalia. Kun lumet sulaa, hiekka tulee tarhassa pintaan, on se kuin raspi, joka raspaa kaviosta materiaalia pois. Tämän vuoksi siis kengät ja kesäksi sitten pois kun laitumelle pääsee. Löysin epäilyksistäni huolimatta Horzelta 4 x 0:n sivukäänteelliset kengät, jotka kengittäjä uskoi saavansa taakse kiinni, neljällä naulalla. Saas nähä kuinka käy.


Tällä hetkellä Aino saa päivään litran kauraa, marstallia (rehuista optimalia ja freitzeitia oon sekoittanut 50-50) puoli litraa, krafftin miner balance p 1dl, vajaa 2dl pellavaista turvotettuna, kalkkia ja biotiinia. Heinää saa noin 12-14kg päivään. Ruokinta on laskettu hoptilla, johon oon niin koukuttunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti