sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Rokotuslomalla kovilla pakkasilla

Helmikuun loppu tuntui tosi kylmältä kun pakkaset meni sinne 25 tuntumaan. Sopivaan saumaan siis tuli myös Ainon rokotus.
Aikaisemmin olen omistanut ravihevosia ja ennen Ainoa vanhan ratsutamman, joten yllätyksenä tuli viime klinikka reissulla, että Ainon rokotusohjelma tulee vetää nyt uudelleen läpi. En tiennyt että ratsujen ja ravurien rokotusohjelmissa olisi näin paljon eroa, molemmissa lajeissa kuitenkin kilpaillaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Suomen Hippos ry:n sivuilta suoraan kopioitu:
"Sääntöjen mukainen rokotusohjelma aloitetaan kahdella perusrokotteella, joita seuraa vuosittainen tehosterokotus. Toinen perusrokote annetaan 21 - 92 vuorokauden kuluttua ensimmäisen rokotteen jälkeen. Hevonen saa kilpailuoikeuden toisen perusrokotuksen jälkeen. Tämän jälkeen vuosittainen tehosterokote annetaan viimeistään 12 kuukauden kuluttua edellisestä rokotteesta."

Kun taas SRL:n sivuilla ohjeistus on näin ratsuhevosten kohdalla:
"Kilpailusääntöjen yleisen osan mukaan kaikki hevoset, jotka osallistuvat 2-5 tason kilpailuihin, on rokotettava hevosinfluenssaa vastaan SRL:n ohjeiden mukaisesti; Rokotusohjelma aloitetaan kahdella perusrokotteella. Toinen perusrokote annetaan  21 - 92 vurokauden kuluttua ensimmäisen rokotteen jälkeen. Ensimmäinen tehosterokotus tulee antaa 7 kuukauden kuluessa toisesta perusrokotteesta ja tämän jälkeen vuosittainen tehosterokote annetaan viimeistään 12 kuukauden kuluttua edellisestä rokotteesta."

Lisäksi:
"Jos hevonen ilmoitetaan kansainväliseen kilpailuun, ei viimeisestä rokotteesta saa olla kulunut enempää kuin 6 kk (+21 vrk) Viimeisestä rokotteesta tulee olla kulunut vähintään 7 vrk kilpailupaikalle saavuttaessa."

Aino on saanut ensimmäiset perusrokotteet kasvattajan luona ja tehostin rokotteet noin 10 kk kohdalla, ajatuksena ettei heti tarvitsisi uudelleen ell luokse mennä pelkän rokotuksen vuoksi. Ell avustaja huomautti, ettei rokoteohjelma sellaisenaan tule tulevaisuudessa käymään kilpailupaikoilla, joten päätin rokottaa Ainon nyt sitten kolmen kuukauden kohdalla edellisestä ja seuraavan saa sitten viimeistään elokuun lopulla.

Rokoteloma meni rauhallisissa merkeissä. Jonkin verran Ainossa huomasi lihaskipua, selässä, jonka ajattelin johtuvan rokotteesta. Kuumetta ei nostanut, mutta jollain lailla oli apaattinen.

Takapolvista oon ollut jo pitkään huolissani, kun turvottelee niitä niin paljon. Rokoteloman aikana sen jotenkin taas huomasi. Ainon pieni tarha, vähäinen liikunta ja kengättömyys sen lisäksi, että kasvaa hurjaa kyytiä on takapolvien turvotuksen syynä. Näin ainakin haluaisin uskoa, mutta mikäli takapolvet on edelleen keväällä yhtä turpeat niin kysäisen ell samalla kun käydään vtj kontrollikuvassa. Ontumista ei kuitenkaan oo ollut missään vaiheessa havaittavissa. Toki oon kauhistellut sitä potkimista jota esiintyy aina ja joka kerta kun mennään maneesille. Epäilyksenä heti joku irtopalajuttu tai vamma, enkä liikaa oo antanut ajatusta sille, että potkiminen voisi johtua vain ilosta.. Onneksi kengittäjä tulee nyt tiistaina, jotta saadaan hokit alle. Helpottaa myös sitä takakavioiden kasvua, kun ovat nii tölpät.




Aino onneksi sai hieman isomaan tarhan käyttöönsä toistaiseksi, joten ehkä liikkuminenkin auttaa turvotuksiin, sillä laski heti jonkin verran kun liikkuu enemmän.

Torstaina käytiin sitten pitkän tauon jälkeen ulkoilemassa irtona ulkokentällä. Ei tosiaan ontumista tai jumituksia havaittavissa. hah!! Tää hevonen ei varo yhtään jalkojaan vaan päästää menemään niin paljon kuin kintuista pääsee.... Ite pitää olla silmät kiinni... 
(Instagramissa videon pätkä @s.c.twilight)

"hophophophophophop...."


ei piittaa kyllä mitään vaikka vähä hyppii vasten ja roikkuu. Tosin roikkuminen ei oo kuin parin sekunnin kestävää.!

Voi ku se näyttää nii pieneltä... Liian pieneltä... "Kasvakasvakasva....."









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti