maanantai 7. toukokuuta 2018

Toukokuun alku

Pian on kesä. Täällä Seinäjoella on ollut nyt kahden päivän ajan oikeaa kesän tuntua, kun mittari on näyttänyt lähemmäs 20 astetta plussaa. Ajattelin Ainon jättää mahdollisimman pian ulkoruokintaan yötä/päivää. Tasaa leidin mieltä ja energisyyttä. Laitumet kävin kiertämässä eilen ja poistelin vanhat langat ja tolpat, että tallin pitäjä pääsee sen lannoittamaan. Isäpuolelle annoin tehtäväksi rakentaa laitumelle n. 3x3 katoksen elementteinä. On sitten myöhemmin helppo siirtää pois tms.

Edelleen odottelen bombersin kuolaimia saapuvaksi. Siitä on nyt neljä viikkoa, kun tilasin ne kotieläintarvikkeelta. Jo kertaalleen oon kysynyt niiden perään, mutta sanoivat että toimituksessa tehtaalta voi mennä jopa 8 viikkoa. Eli ennen kuolainten saapumista emme tee muuta kuin irotujuoksuttamista. Maneesin pohja tiivistyi niin paljon, kun routa suli, etten oo viitsinyt irtohyppyyttää. Maneesin pohja siis on tosi liukas. Irtona juoksuttanut, mutta silloinkin saa laittaa silmät kiinni ja pelätä mihin kulmaan kaatuu... 😓
Hokkikengällähän Aino pysyi hyvin pystyssä, mutta kengittäjä kävi viikko sitten vaihtamassa kesäkengät. Kengitys sujui hienosti (heiniä toki kului sinä aikana varmaan kolme kiloa 😂)

Ilman kuolaimia ollaan harjoiteltu maastakäsin seuraamista ja luokse tuloa ja rajojen kunnioittamista. Siis ihan perusjuttuja. Nämä sujuu jo ihan kivasti. Kumartamista myös harjoiteltu porkkanan avulla. Hauskaa yhdessä tekemistä siis.




Tavoitteena on kuitenkin jatkaa maastakäsittelyä ja jahka kuolaimet saapuvat, niin harjoitellaan enempi niiden kanssa erilaisia asiaoita, kuten sivuohjien kanssa työskentelyä, takaa ajamista, kävelyä uusissa ympyröissä yms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti