Itse kurssilta toivoin saavani apua tai vinkkejä siihen, kun Aino tukkii liiaksi ihmisen tilaan, näppien välillä hihasta ja taskuja. Lukuisista muistutuksista huolimatta, tämä on se raivostuttavin asia sitä kuljetettaessa. Lisäksi kaipasin apua ympyrällä juoksuttamiseen ja tässäkin oikeaan kierrokseen, sillä tiesin jotain tekeväni väärin. Muuten en ole kokenut meidän päivittäisissä jutuissa olevan mitään ongelmia. Onhan kyse nuoresta hevosesta, joka vielä saakin hieman pelätä uusia asioita, mutta niistä on päästävä yli.
Oma taustani hevosten kanssa on alkanut jo pikkutyttönä, jolloin kuljettiin eri talleilla siivoilemassa ja harjailemassa hevosia. Reilun 10 vuotta kerkesin laitella ravihevosia ennen kuin synnytin esikoiseni ja vaihdoin lajia ratsupuolelle. Ravipuolella kehittyi taito käsitellä niin pikkuvarsoja kuin luonteikkaita tammoja ja oreja. Lisäksi ravipuolella tuli opeteltua enemmän perustaitoa olla hevosen kanssa, sillä päivittäisiin rutiineihin kuului niin loimittamista, valjastusta kuin jalkojen käärimistä...lastausta, kuljettamista ravipaikoilla, ajolle opettamista, ajamista ym ym ym.. Hevosen oli toimittava tilanteessa kuin tilanteessa ja jos ongelmia tuli niin niihin etsittiin ratkaisu.
Ratsupuolella herkästi jää se perus touhuaminen hevosen kanssa vähemmälle. Hevonen asuu jossain täysylläpidolla ja omistaja käy ainoastaan ratsastamaassa hevosen. Kaikki se muu työ sen hevosen ympärillä jää tallityöntekijän vastuulle. Paljon hevosesta kertoo sekin, millainen hevonen oli aamulla talliin mentäessä. Oliko se uninen, puruissa, oliko se polkenut kuivikkeita peräseinälle, oliko yö ollut kaikin puolin rauhallinen... Oliko jalat nesteiset, oliko kankea....? Kaikki nämä jää herkästi aamutallin tekijän harteille, joka liukuhihnalla vie hevoset ulos, välttämättä kiinnittämättä huomiota tällaisiin asioihin.
Kurssi alkoi lauantaina klo 12. Kouluttaja aloitti noin kahden tunnin luennolla siitä mikä on hevonen vrt ihminen. Hevosen käyttäytymisestä yms. Varsinaisesti mitään uutta tietoa en luennolta saanut... No sen verran, että nyt tiedän hevosen saavan aivoihin tietoa ainoastaan 20% toisen silmän kautta, joten asiat on opetettava hevoselle kummaltakin puolelta, että viesti menee varmasti perille.
Kouluttaja kertoi hevosen opettamisen olevan helppoa. Hevonen oppii 3-5 kerrasta.
Siirryttiin ulkokentälle tekemään viiden hevosen ryhmässä käytännön harjotteita. Kouluttajalla oli antaa naruriimut ja köysi, meidän omat oli vähän leluuset niiden rinnalla ja kyllä eron sitten huomasikin laadukkaaseen riimuun.
Ensimmäisenä tehtävänä oli peruutus läheltä, toisena hieman kauempaa narua heiluttamalla ja kolmantena kauempaa, jossa toinen käsi nostetaan ilmaan ja toisessa kädessä olleella narun päällä heiluteltiin hevosta kohden jolloin sen tuli peruuttaa hieman kauempana ihmisestä.
Aino saapui kentälle häntä torvella. Oli koko ajan mun hallinnassa, mutta meidän tyyli on tulla toisinaan paikalle hyvinkin näyttävästi ;) Aino oli ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki kentällä olleet hevoset olivat tulleet vain häntä katsomaan. Kouluttaja kehoitti aloittamaan tehtävien teon heti, että hevoset keskittyisivät tekemään jotain eikä etsimään itse ylimääräistä tekemistä. Aino oli melkoisen lennokkaalla päällä. Peruuttaminen läheltä onnistui hyvin. Sitten siirryttiin narun heiluttamiseen noin metrin päästä hevosesta. Annettiin pieni paine hevoselle heiluttamalla narua. Tässä vaiheessa Aino otti hatkat. Oli pikkusen leidissä ruutia tässä vaiheessa. Pysäytin ja aloitin uudelleen. Kouluttaja tuli ja pyysi saada hetken touhuta Ainon kanssa. Lupasin. Kouluttaja säikähti Ainon reaktiota, kun Aino sinkoili ohi ympyrälle. Aika kovalla kädellä kouluttaja repi narusta sitä heiluttaen. Kun pelkkä heiluttaminen ei tuonut toivottua tulosta, kiskaisi kouluttaja narusta lujemmin. Aino peruutti askeleen ja paine päähän loppui. Uusi narun heilutus, Ainolla sama reaktio - pakenee paikalta. Uusi vastaava korjaus kouluttajalta. Nyt kouluttaja jo vaati, että Aino katsoo myös kouluttajaan peruutuksen jälkeen. Aino jännitti selkeästi tilannetta. Nosti turvan kohti taivasta - peruutti, jolloin paine loppui noin sekunniksi, jonka jälkeen uusi paine niskaan, kun katsoi muualle kuin kouluttajaan. Kouluttaja veteli narusta noin reilun vartin verran, saaden Ainon aina välillä loikkimaan kouluttajan ympärillä..
Tämän jälkeen sain hevosen itselleni. Aino oli selkeästi jännittynyt ja kauhuissaan, mitä oli tapahtunut. Tuntui, ettei se pelkkä narun heilutus riimun allakaan enää tuottanut tulosta. Hevonen vain narskutteli hampaitaan ja aukoi suutaan... Toivottavasti ei saanut kipeä hammaskalustoonsa.
Tämän lauantaipäivän harjoituksiin kuului vielä ihmisen seuraaminen löysässä narussa, noin metrin päässä perässä. Ainolla oli tosi vaikeaa ymmärtää mistä on kyse, sillä talutusharjoitukset ollaan tehty aina viereltä, lavan kohdassa talutellen. Aino tukki liian lähelle ja oli hyvin ymmällään aina, kun sitä narua heiluttelin tai niin kuin kouluttaja käski tehdä, nyppäsin riimusta, että askel tuli varmasti taakse päin, jonka jälkeen paine loppuu.
Päivä tuli kuin tulikin sitten päätökseen. Aino oli hyvin loukkaantuneen oloinen koko päivän annista. Käänsi karsinassa mulle takapuolen ja selkeästi vain mökötti peränurkassa. Tällaista käytöstä en ole aikaisemmin Ainolta nähnyt, joten pisti miettimään seuraavan päivän kulkua ja sitä onko kurssi sitä mitä lähdettiin hakemaan.
 |
| Joskus on ilmaa enemmän jalkojen alla, kuin olis tarvis, mutta ikinä se ei tarkoituksella ihmistä satuttaisi. |
Sunnuntai aamu koitti, kurssi alkoi jo klo 10 teoriaosuudella. Pari tuntia taas tuttua asiaa, erityisesti siedättämisestä. Aino siedättyy hyvin erilaisiin asioihin, kuten pressuun, pussiraippaan, yms. Käytännön tunnille pyysin, että olisimme maneesissa ja tämä kävi myös toisille kurssilaisille hyvin. Maneesi työskentelypaikkana on Ainolle tutumpi kuin ulkokenttä, joten uskoin sen olevan tänään paljon rauhallisempi. Lähdettiin taas kouluttajalta lainaamat naruriimut päässä kohti maneesia. Otin mukaan myös raipan, joka on ollut meidän omissa koulutustilanteissa apuvälineenä. Ennen kouluttajan tuloa Aino käveli hienosti mun rinnalla maneesissa ilman, että oli kiire minnekään. Kun kouluttaja saapui maneesiin, muuttui tilanne. Aloitettiin eilisen kertaamisella. Raipan laitoin sivuun ja kouluttaja tuli katsomaan, onko edistystä tullut. Ensimmäinen narun heilautus ja Aino veti korvat niskaan, mutta peruutti. Kouluttaja pyysi saada Ainon taas käsittelyynsä. Kouluttaja ensimmäinen narun heilautus ja Aino kävi rehellisesti PÄÄLLE!!! Se oli jotain niin kauheaa katsottavaa sen jälkeen. Kouluttaja repi narusta aina vaan uudelleen ja uudelleen. Aino kävi uudelleen kouluttajan päälle. Tämän jälkeen otin narun omiin käsiin ja sanoin, etten kestä enää katsoa tuota touhua. Kouluttaja jäi hieman huuli pyöreänä katsomaan kysyvällä ilmeellä, että mitä meinaan. Kerroin oman mielipiteeni tässä vaiheessa vielä hienovaraisesti tästä koko jutusta ja pyysin, että saan näyttää kuinka me olemme tavanneet asioita tehdä. Hain jännittyneen Ainon kanssa sen meidän raipan ja käännyttiin "omalle paikalle" takaisin. Laskin raipan pään maahan, noin metrin päähän itsestäni, hevosen eteen. Aino pysähtyi ja pyynnöstä peruutti. Tällöin myös naputin raipan kärjellä maata ja kun peruutus oli tapahtunut, raipan naputus loppui. Aino rauhoittui ja rentoutui. Laski pään sään alapuolella ja oli selkeästi huojentuneen oloinen siitä, että se nyt tiesi mitä häneltä vaaditaan.
Kouluttajan mielestä tämä raipan kanssa työskentely ei ole huono asia ja koska hevonen on selkeästi rennompi näin kannattaa myös asiaa tällä tyylillä ilmeisesti jatkaa, mutta hän kehoitti etsimään ratkaisun siihen, kun hevonen tulee päälle. Hänen mielestään hevoselta puuttuu kokonaan ihmisen kunnioittaminen ja ongelmakäytöksellään tulee saamaan vielä paljon tuhoa aikaan. Aino on kerran tullut päälle ihan vahingossa aikaisemmin. Tällöin sai kovan raipaniskun rintaan ja myös tiesi tehneensä väärin. Kuitenkaan raippa arkityöskentelyssä ei ole meillä rangaistusväline, vaan apuväline, joka on ns. kaveri. Koskaan ei Ainon ole raippaa tarvinnut pelätä. Kouluttaja sanoi, että olen toiminut siinä tilanteessa hänen mielestään väärin. Hänen mielestään olen luonut särön meidän luottamussuhteeseen antamalla raipalla kovemman iskun. Kysyin häneltä, etteikö jatkuva riimusta repiminen ja paineen luonti päähän ole vähintään yhtä paha asia, kuin raipalla lätkäisy.? Varsinkaan kun hevonen ei oppinut siitä 3-5 kerrasta, mistä eilisellä luennolla oli kyse. Tähän en saanut vastausta.
Lisäksi minun työskentelytavassani olisi paljon parannettavaa (sen toki tiedän sanomattakin). Toimin liian nopeasti, ettei Aino kuulemma kerkeä tajuta mitä häneltä pyydetään ja omalla sähäkällä olemuksellani saan myös hevosen hermostumaan. Tämän voin allekirjoittaa ja lupasin Ainollekin jatkossa olla kärsivällisempi ja hitaampi.
 |
| Aino joskus aikaisemmin syksyllä pressuun tutustumassa |
Sunnuntain tehtävät jatkui pään sivulle tuomisella ja ympyrälle lähettämisellä. Nämä onnistui Ainon kanssa todella hienosti ja sain apua meidän vaikeaan oikeaan kierrokseen. Kääntämällä oman rintakehäni Ainon lapaa kohden, ymmärsi Aino, että hänen tulee myös pysyä ympyrällä. Vasempaan kierrokseen asento itseltäni tulee luontaisemmin.
Pussiraippa olikin jo entuudestaan tuttu. Aino sieti sen hyvin ja ilmatilassakin raippaa sain heilutella isosti. Moni muu säikähti maneesissa, kun heilutin voimakkaasti raippaa, mutta Aino vain seistä tönötti. Että siinä nähtiin se mun ongelmavarsa, joka oli kouluttajan mielestä niin vaarallinen ja yhteistyöhaluton. Paskanmarjat sanon mä!!
Ajatuksia mitä kurssi herätti itsessäni....
Miksi Tämä kouluttaja haluaa hevosen seisomaan paikoillaan pää alhaalla, alistettuna. Mielestäni yksikään nuori hevonen kurssilla ei ollut tyytyväisen näköinen seistessään pää alhaalla kouluttajan vieressä vaan ennemminkin peloissaan, kun ei uskalla päätä liikuttaa.
Vanhemmat hevoset ottivat kurssin tehtävät rennosti jo alusta lähtien ja olivat tyytyväisen oloisia kun saivat rapsutuksia siitä, että jaksoivat peruuttaan sen yhden askeleen verran tai kiertää kierroksen maneesissa, pysähtyen kun taluttaja pysähtyy.
Toinen juttu mitä jäin miettimään, oli se, että kun hevosen tarkoitus on tulla joskun kouluradoille. Hevosessa tulee olla tietty säpäkkyys ja mielestäni on parempi niin, että hevonen reagoi pyyntöihin nopeasti ja isosti, mutta energia tulee kanavoida oikeaan kohtaan ja oikealla tavalla. Me emme tule tulevaisuudessa seisomaan laitumen reunalla pitkin ohjin katsomassa, kun karjalauma valuu ohi. Sinne se pääriipuksissa seisova hevonen on varmasti aivan jees....
Uskon, että kuitenkin joku osallistuja sai jotain uutta ajatusta hevosensa kanssa touhaamiseen, sillä tuntuu kuin tänä päivänä ihmisiltä puuttuisi kokonaan se perus hevosenkäsittelytaito, jonka itse olen onneksi oppinut tämän elämän varrella. Ja kuitenkin tämä laji on sellainen jossa koko ajan oppii jotain uutta. Kuitenkin huuhaa hullujen kouluttajien tai vastaavien jutut taidan vetää vessanpöntöstä alas.
Kiitos ja anteeksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti